sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Perhematkalla Berliinissä

Kevät on tänä vuonna kulkenut todella nopeasti. Yksi syy siihen on varmasti se, että perheemme on matkustellut aika lailla parin kuukauden aikana. Olemme tehneet pari ulkomaan matkaa ja pari matkaa kotimaassa. Huhti-toukokuun vaihteessa olimme viisi päivää Berliinissä ja ajattelin kirjoitella vähän siitä, millainen kaupunki Berliini on lapsiperheen matkakohteena.


Näkymä Berliinin eläintarhasta


Matkustaminen ja majoittuminen
Berliiniin on todella helppo lentää Helsingistä. Matka taittuu parissa tunnissa ja Tegelin lentokenttä on lähellä kaupugin keskustaa hyvien kulkuyhteyksien päässä. Tällä kertaa käytimme lentokentän ja majoituksen väliseen matkustamiseen taksia, koska matkustimme kaupunkin myöhään illalla ja lähdimme aikaisin. Taksilla matkustaminen on Berliinissä huomattavasti halvempaa, kuin Suomessa ja takseista löytyy yleensä perheen pienemmille turvaistuin tai koroke.

Berliinissä on laaja ja kattava metroverkosto, Tällä matkalla käytimme liikkumiseen oikeastaan lähes koko ajan metroa, koska majoituksemme vieressä oli metropysäkki ja siitä oli helppo lähteä eri puolille kaupunkia. Jos kaupunkia haluaa nähdä matkaa tehdessään enemmän, on Berliinissä hyviä bussi- ja ratikkalinjoja. Esimerkiksi eläintarhaan pääsee monesta suunnasta kätevästi bussilla. Hankimme jo ennen matkaa AB-vyöhykkeet kattavan Berliinin päivälipun koko matkamme ajaksi. Lipuilla pystyimme matkustamaan rajattomasti kaupungin sisällä ja aikuisen lippu kattoi myös alle 12-vuotiaan lapsen matkustamisen. Lipulla sai myös alennusta kaikista vierailemistamme museoista ja nähtävyyksistä, joten se tuli mielestäni todella edulliseksi.

Radiotorni

Majoitus
Berliinissä on runsaasti hotelleja, joista matkailija voi valita mieleisensä budjettinsa ja makunsa mukaan. Koska kaupunki on suuri, kannattaa hotellia varatessa vähän pohtia, missä aikoo matkan aikana vieirailla. Vaikka kaupungissa on kattava ja toimiva julkinen liikenne, on kaupunkialue varsin laaja, joten paikasta toiseen siirtymiseen menee aikaa. Koska vietimme kaupungissa tällä kertaa lähes viikon, päädyimme vuokraamaan asunnin Airbnb:n kautta. Asuntomme sijaitsi entisen Länsi-Berliinin pääkadun Ku'dammin läheisyydessä. Alue on todella siisti ja rauhallinen ja se sijaitsee vain kävelymatkan päässä eläintarhasta. Lisäksi alueelta löytyy runsas määrä ravintoloita ja kauppoja (mm. kaupungin ainoa Legon oma kauppa, joka on itsessään nähtävyys pienille legofaneille). Itse koen, että alue on loistava lapsiperheen majoituspaikka, mutta aikuisessa seurassa majoittuisin mieluummin entisen Itä-Berliinin boheemimmalle alueelle. Valitsemamme asunto oli remontoitu ja siisti kaksio, jossa oli oma parveke. Asunnossa oli mukava viettää aikaa, kun olimme kierrelleet koko päivän kaupungilla nähtävyyksiä katsellen.




Puistot
Monille tulee Berliinistä mieleen betoninen suurkaupunki, mutta se mielikuva ei tee oikeutta Berliinille. Olen itse ollut Berliinissä kolme kertaa ja jokaisella kerralla kaupungista on jäänyt mieleen sen vehreys ja puistot.  Berliinin läpi virtaa Spree -joki, jonka ympäriltä löytyy paljon puistoalueita. Puistoja löytyy myös muualta kaupungista. Lisäksi monilla Berliinin alueilla korttelit on kaavoitettu niin, että katujen varteen jää tilaa puille ja talojen sisäpihat ovat vehreitä, joka tekee omalta osaltaa kaupungin yleisilmeestä varsin vehreän.

Katutaidetta

Berliinissä on paljon kivoja kahviloita



Lapsiperheen nähtävyydet
Meidän perhe on matkustellut paljon ja pikku-Virtanen on varsin kokenut ja innokas matkaaja. Matkojemme perusajatus on aina, että ohjelmaa ei suunnitella yhden ihmisen ehdoilla, vaan kaikille perheenjäsenille pitää löytyä kivaa tekemistä. Sen vuoksi välillä mennään lapsen ehdoilla hänelle mieleisiin paikkoihin, ja välillä aikuisten ehdoilla paikkoihin, jossa ekaluokkalisemme kiristelee hampaitaan (esimerkiksi syömään valkoisten pöytäliinojen ravintoloihin). Kokosin tähän vinkkejä sellaisista paikoista, jotka erityisesti ilahduttivat poikaamme, ja joissa myös me aikuiset viihdyimme hyvin:

Eläintarhassa
  • Berliinin eläintarha on itse alueena nähtävyys. Keskellä kaupunkia on laaja vihreä keidas, jossa kuluu helposti puoli päivää, eikä edes ehdi näkemään kaikkea. Eläintarhan alue on kaunis puisto, josta löytyy eläinten lisäksi laaja leikkipaikka (kiipeilytelineitä, hiekkalaatikkoja, trampoliineja jne.) sekä kauniisti hoidettua puistoa. Eläinten häkit ovat suuria ja niille rakennetut talot muistuttavat eläinten kotimaiden kulttuurista. Tulevana kesänä 2017 eläintarhaan on tulossa pandoja, ja meidän vierailun aikaan käynnissä oli uuden kiinailaistyylisen alueen ja rakennusten rakentaminen. Eläintarhan yhteydessä on myös iso Aquarium, mutta suosittelen sitä melkein erilliseksi vierailukohteeksi. Ainakin me olimme ihan poikki jo pelkästä eläintarhan kiertämisestä. Eläintarhassa näkemistä ja tekemistä riittää kaiken ikäisille.
  • Tekniikan museo on myös kiinnostava koko perheen nähtävyys. Vaikka ei olisi kauhean tekniikkaorientoitunut laajat hyvin rakennetut laiva-, lentokone- ja junanäyttelyt eivät voi olla kiinnostamatta. Tekniikan museossa voi tutustua myös oluen tekemisen historiaa, koska alueelta löytyy historiallinen panimo. Valitettavasti se oli vierailumme aikana kiinni. Tekniikan museon näyttely on valtava ja kannattaa pohtia, mikä osa-alue kiinnostaa eniten ja aloittaa museon kiertäminen sieltä. Museolla on myös melko laaja ulkoilma-alue, josta löytyy mm. paja ja tuulimyllyjä sekä hienoja paikkoja nauttia omia eväitä ulkona.
  • Olympiastadion on pienen junamatka päässä Berliinin keskustasta, mutta ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, jos on kiinnostunut olympialiikkeestä, jalkapallosta tai arkkitehtuurista. Stadion on kunnostettu sen vanhaa arkkitehtuuria kunnioittaen, ja siitä on saatu hieno urheilun näyttämö, jota myös poikamme jaksoi tutkia kiinnostuneena. Stadionin lippumyymälän yhteydessä voi tutustua saksalaiseen jalkapalloliikkeeseen ja sen saavutuksiin. Meidän matkan aikana stadionilla ei ollut jalkapallo-ottelua, johon olisimme pystyneet menemään, mutta pelin seuraaminen tuolla on varmasti unohtumaton elämys.
  • Radiotorni oli aikanaan Itä-Berliinin symboli ja on edelleen hieno käyntikohde. Kesällä torniin voi olla pitkätkin jonot, mutta näin keväällä illalla pääsimme torniin suoraan jonottamatta. Tornissa voi katsella, miten Berliinin eri alueet ovat rakentuneet ja kuinka laaja kaupunki on. Tornissa on myös ravintola, joten siellä voi nauttia vaikka lasillisen kuohuvaa korkeuksissa.
  • Legoland Discovery Center Berliini oli kohde, jota poikamme odotti matkalta eniten, ja se taisi olla myös kohde, joka hänelle jäi reissustamme mieluisimpana mieleen. Dixcovery Center on rakennettu Potsdamer Platzin Sony Centeriin. Koska keskus on sisätiloissa, se ei ole niin valtava, kuin esimerkiksi Tanskassa oleva Legoland, mutta keskus tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa legofaneille. Aikuiselle parasta antia ovat Berliinin pienoismallit sekä legoista rakennettu Berliinin muurin murtumisen kuvaus. Poikamme puolestaan muistelee vieläkin sitä, kuinka legopalikat tehdään ja millainen legorakennus kestää maanjäristystä.
  • Jos vierailee Legoland Discovery Centerissä, suosittelen käyttämään hetken aikaa myös Potsdamer Paltziin tutustumiseen. Alueella on todella hienoja moderneja rakennuksia, korkealla sijaitseva näköalapaikka sekä mahdollisuus seurata, missä Berliininmuuri on aikanaan kulkenut. Lisäksi aukiolla on esillä muutama isompi pala Berliininmuuria.

Legoland Discobery Centerin näkemys muurin murtumisesta


Olen tähän blogikirjoitukseen tiivistänyt muutaman huippukohdan Berliinin reissultamme. Näiden lisäksi Berliinissä on paljon nähtävää mm. museosaaren museoissa sekä eri kaupunginosissa. Berliinissä tunnistaa edelleen, mitkä alueet ovat olleet lännen, mitkä idän puolella ja se tekee jokaisesta alueesta mielenkiintoisen ja yksilöllisen. Berliinissä on myös paljon mielenkiintoisia panimoravintoloita, ruokapaikkoja sekä jazz-konsertteja ja -ravintoloita. Berliini on siiti kaupunki, jossa asiat toimivat ja ihmiset ovat ystävällisiä. Suomalaisiin hintoihin tottuneelle Berliini on myös varsin kohtuuhintainen matkakohde.



Berliininterveisin, Rouva Virtanen







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti