maanantai 29. toukokuuta 2017

Kodin sisustus siirtyy kesään

Aurinko paistaa ulkona ja vaikka säähän on luvattukin ikävä kylmä käänne, kesä on toivottavasti kohta ovella. Tämän viikon lopulla juhlitaankin koulun päättäjäisiä. Mihin toukokuu tänä vuonna katosikaan? Huomasin eräänä päivänä kameraan tarttuessani, miten paljon mukavampaa sisustuksen valokuvaaminen taas on, kun sisällä on riittävästi valoa myös illalla.



Meillä Talo Virtasessa kesälle ei ole mitään erityistä sisustusta, mutta jotenkin koti muuttuu kevään ja kesän myötä kepeämmäksi. Viikonloppuna pesin ikkunat talven pölyistä ja nyt tuntuu, kuin laseja ei olisi lainkaan. Myös talven tekstiilejä ja tyynyjä kokosin pestäväksi ja varastoon odottamaan ensi syksyä. Kynttilät ja muut "talven merkit" on siirretty varastoon, ainoastaan ruokapöydän kynttelikössä on vielä vinot keltaiset kynttilät. Ne menivät todella hassun näköisiksi muutamassa tunnissa lämpimällä terassilla ja ne oli pakko ottaa sisään suojaan.



Keväällä ja kesällä puutarhan hoitaminen ja ulkokukat ovat se ykkösjuttu, mutta myös viherkasvien hankkiminen ja hoitaminen kiinnostaa paljon enemmän, kuin talvella. Olen vaihdellut sisäkasveille ruukkuja samalla, kun istuttelin ulos kukkia. Sain tädiltäni aikamoisen määrän vanhoja Arabian ruukkuja, joihin olen sijoitellut viherkasvejani. Ajattelin kuvata kasveja "uusissa" ja tehdä ihan erillisen päivityksen noista uusista vanhoista aarteistani. On hienoa, miten ajaton muotoilu näyttää hyvältä vielä vuosikymmenien päästä.

Tässä kukka vielä vanhassa ruukussaan



Aurinkoisia kevätpäiviä!
Rouva Virtanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti