perjantai 19. tammikuuta 2018

60-luvun talon olohuoneen remontti osa 3, mitä muuttui ja mitä jäi vanhasta?

Olohuoneen remontista olisi varmasti vielä enemmänkin kerrottavaa, mutta tässä postaussarjan kolmennessa osassa esittelen vähän tarkemmin remontin lopputuloksia. Miten olohuoneessa näkyy uudet tilaratkaisut, kuten yhden seinän kaataminen sekä uudet pintaratkaisut, kuten kattoon upotettu valaistus? Esittelen myös, mitä alkuperäistä olohuoneessamme on säilynyt.

Ruokailutila ja sohvaryhmä kirjasto-osasta katsottuna

Perusteellisen pintaremontin, yhden seinän kaatamisen ja parin seinän siirtämisen tuloksena meillä on nyt mielestäni avara, tietyllä tavalla moderni olohuone, jossa kuitekin näkyy myös talon 60-luvun henkeä. Olohuone on tilava ja siellä koko perhe pystyy tekemään omia juttujaan samanaikaisesti. Ison tilan ansiosta esimerkiksi poikamme puuhailee suurimmaksi osaksi olohuoneessa ja omassa huoneessa on vain tilaa vaativat legoleikit. Tila toimii myös erinomaisesti silloin, kun on enemmänkin vieraita. Koska tilan toisessa päässä on ruokapöytä tilasta löytyy paljon istuimia ja paikkoja seurustella. Koska muutimme seinien sijaintia aika paljon myös ruokailutilan ja keittiön osalta, keittiö on myös osa yhtenäistä tilaa ja siellä puhaillessa ei ole "syrjässä". On kuitenkin kiva, että keittiö on olohuoneesta ikäänkuin nurkan takana, joten keittiön sotkut eivät näy olohuoneeseen.

Kattoon asennetut ledivalot ja ruokailutilan päällä oleva tilan ainoa roikkuva valaisin antavat tilaan yhtenäisyyttä ja modernia ilmettä. Laskosverhot tuovat omalta osaltaa tilaan keveyttä, eivätkä nosta esille tilan aika pientä huonekorkeutta, kuten aiemmat kiinteät verhokotelot.



Ruokatila ja olohuone keittiöstä katsottuna

Koska remontissamme yhdistettiin periaatteessa kolme huonetta yhdeksi tilaksi, toi se taloon avaruutta ja tilan tuntua. Syntynyt oleskelu-keittiötila ei ole kuitenkaan ihan täysin ongelmaton. Koska valitsimme tilan kattomateriaaliksi tasoitetun kipsilevykaton, talon seinät ovat kovaa kiveä ja lattiassa parketti, tila tuntui aluksi kaikuvalta. Kaikua olemme häivyttäneet muhkealla sovalla, matoilla ja täydellä kirjahyllyllä. Mutta silti, jos tilassa monta ihmistä puhuu samaa aikaan, syntyy helposti melua. Kaiku poistuisi varmaan kokonaan, jos lisäisimme enemmän tekstiilejä, tai vaihtaisimme verhot roikkuviin ja muhkeampiin. Haluamme kuitekin pitää sisustuksen melko pelkistettynä, joten nuo vaihtoehdot eivät ole oikein mieleemme. Keittiöön kaappien päälle on  asennettu akustolevyt, joka rauhoitti keittiön äänimaailmaa selvästi, joten olemme harkinneet sisustukseen sopivia akustolevyjä myös olohuoneen puolelle. Kaiku ei kuitenkaan ole niin häiritsevä, että olisimme vielä tehneet asialle mitään.

Olohuoneen alkuperäinen takka, kiviset ikkunalaudat ja vanhat ikkunat säilytettiin


Vaikka olohuoneessa muutettiin monta asiaa, säilytettiin myös vanhaa. Talomme ikkunat ovat alkuperäiset, mutta niihin on 90-luvulla lisätty kolmas lasi, joten toistaiseksi olemme säilyttäneet keittiötä lukuunottamatta kaikki alkuperäiset ikkunat, jotka tuovat taloon sen rakennusajan tuulahdusta. Keittiöön oli pakko vaihtaa ikkunat, koska sinne tehtiin remontin yhteydessä toinen kokonaan uusi ikkuna. Myös talon vanhat kiviset ikkunalaudat on säilytetty kaikkialla. Mukavaa, että kukaan asukas ei ole maalannut tai käsitellyt ikkunalautoja, vaan ne ovat alkuperäisessä asussaan.

Myös olohuoneen takka säilytettiin, vaikka sillä ei ole mitään lämpöarvoa. Olemme näiden viiden asuinvuoden aikana lämmittäneet takkaa vajaat 10 kertaa tunnelmamielessä, mutta käytännöllisempi ratkaisu on pitää takassa kynttilöitä. Takan edessä ei ole myöskään kipinäpeltiä, joten sen käyttäminen ei ole ihan lainmukaista. Takan edessä on viehättävä takkapenkki, josta säilytimme suurimman osan. Olisi ollut kiva säilyttää koko penkki, mutta sitten olohuoneeseen ei olisi saanut televisiota järkevästi sohvan yhteyteen ja halusimme pitää television olohuoneessa. 

Pari vuotta muuttomme jälkeen olohuoneeseen asennettiin ilmalämpöpumppu, koska takana oli lämmin kesä. Talomme muuttuu aika lämpimäksi pitkien aurinkoisten jaksojen aikana, koska siinä on paljon isoja ikkunoita etelään päin. Ajattelimme, että ilmalämpöpumpulla saamme kätevästi viilennystä taloomme. Asennuksen jälkeen ei ilmalämpöpumppua ole kuitenkaan tarvittu juuri lainkaan tilan viilentämiseen, kiitos sateisten ja kylmien kesien. Mutta lämpöpumpun asennus ei ole kaduttanut. Ilmalämpöpumppu ei välttämättä ole kaunein sisustusratkaisu, mutta asumismukavuutta se tuo sekä talvella että kesällä tasoittamalla huoneiden lämpöä.

Olohuoneen kirjastotilassa on kiva työskennellä vanhan työpöydän ääressä.

Mukavaa viikonloppua toivotellen, Rouva Virtanen

ps. Mitä pidit olohuoneen muutosta käsittelevästä juttusarjastani? Haluaisitko lukea lisää tällaisia juttuja talostamme, tai heräsikö sinulle jotain kysymyksiä?






1 kommentti:

  1. Todella kodikkaan näköistä, ja hienoa että säilytitte myös jotain vanhaa. Tutulla myös saneeraus edessä heidän vanhassa rintamamiestalossa. Mukava nähdä sitten lopputulos. Tuo onkin hieno että saitte hyvällä maulla yhdistettyä vanhan ja mordernimman tyylin!
    https://www.rkr-rakennus.fi/korjausrakentaminen

    VastaaPoista