tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kätevä ja kivan näköinen työpiste

Talomme takaosan makuuhuoneessa yhdistyvät työhuone, vierashuone, saunakammari ja varasto. Varsinkin viime aikoina on tuntunut, että huone on muistuttanut enemmän varastoa, kuin mitään muuta edellä mainituista huonetyypeistä. Huoneeseen on heitetty ohikulkumatkalla ylimääräiset tavarat, laukut ja harrastusvälineet. Välillä olen pohtinut, mitä tekisin tuolle tilalle, mutta hyvä sisustusidea on puuttunut. Miten tästä pienestä huoneesta voisi saada saman aikaisesti kivan näköisen ja käytännöllisen?



Kevään edetessä minusta alkoi kuitenkin tuntumaan siltä, että huoneelle on tehtävä jotain. Aloitin muutoksen tilaamalla huoneeseen kunnollisen laskosverhon, joka on linjassa kotimme muiden verhojen kanssa. Kun ryhdyimme valmistelemaan uuden verhon kiinnittämistä paikalleen, sain viimein sisustusidean: Huoneen yhteen nurkkaan korkean hyllyn taakse "piilotettu" pieni työpiste, jossa on perheen miesväen pelikone, pitääkin siirtää esille huoneen vastakkaiseen nurkkaan. Olen tähän saakka yrittänyt häivyttää tuota mielestäni rumaa ison tietokoneen sisältävää työpistettä, mutta nyt se nostettiinkin huoneen näkyvimmälle paikalle. Kun työpiste siirtyi huoneessa näkyvään, mutta pieneen tilaan, vapautti se seinätilaa ja muut huonekalut mahtuvat nyt parempaan järjestykseen. Aiemmin työhuoneen nurkassa ollut yksinäinen kirpparilta löydetty Alvar Aallon tuoli nro. 45 pääsi pienen työpisteen työtuoliksi ja kauniisti esille, kun se aiemmin oli suurimman osan ajasta ison vaateröykkiön alla huoneen nurkassa.




Nyt huone tuntuu paljon avarammalta ja miellyttävämmältä. On harmi, että en ottanut huoneesta ennen-kuvia. Tämän jutun kuvissa on esitelty esille nostettu työpiste, esittelen myöhemmin huoneen kokonaisuudessaan. Tässä huoneessa on myös kotimme ainoa tapettiseinä, se on nyt hauska tausta tuolle työpisteelle.


Sisustusterveisin, Rouva Virtanen

torstai 13. huhtikuuta 2017

Hyvää pääsiäistä!

Ulkona ei ole tällä hetkellä kovin keväinen sää, kun tänä aamuna heräsin räntäsateeseen. Uskottava se kuitekin on, että nyt alkaa pääsiäinen, ja parin viikon päästä onkin jo vappu! Mihin tämä alkuvuosi onkaan kadonnut? Olen tänään tehnyt vähän perusteellisemman siivouksen ja tuntuu ihanalta istua alas puhtaassa kodissa, kun villakoirat eivät juokse ympärillä. Nappasin tähän postaukseen myös muutaman keväisen otoksen kodistamme. Kauhean kauan en tällä kertaa pääse nauttimaan puhtaasta kodista, koska suuntamme pariksi päiväksi mökille vetämään vähän henkeä. Mökiltä on sitten mukava palata puhtaaseen pääsiäiskotiin.



Toivotaan, että pääsiäisen sää olisi vahän parempi, kuin sääennusteet ovat luvanneet, ja pääsisimme nauttimaan pitkänä viikonloppuna ulkoilusta ja kevääseen heräävästä luonnosta.






Oikein leppoisaa pääsiästä toivotellen,
Rouva Virtanen

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Mitä tehdä viikonloppuna Jyväskylässä?

Tuota kysymystä pohdin viime viikolla, kun olimme lähdössä Jyväskylään viikonloppumatkalle. Jyväskylä on minulle puolituttu paikka, olen pistäytynyt siellä mm. työmatkoilla, mutta mikään syvällinen Jyväskylän tuntija en ole. Ennen viikonloppua vähän mietitytti, miten saisimme siellä kulumaan kaksi päivää pikku-Virtasen kanssa, kun puolisollani oli päivisin omat harrastusmenonsa.

Alvar Aallon museomyymälän nurkka

Jyväskylä yllätti positiivisesti. Tekemistä olisi ollut pidemmäksikin aikaa, joten suuntaamme varmasti toisenkin kerran kaupunkiin viikonloppumatkalle. Listasin tähän muutaman hyväksi havaitun Jyväskylän matkavinkin muille kaupunkia huonommin tunteville. On positiivista huomata, että myös kotimaasta voi löytää kivoja paikkoja lyhyelle lomalle. Pahoittelen tämän kirjoituksen kännykkäkuvia. Minulla ei ollut kameraa mukana, kun en suunnitellut kirjoittavani tästä reissusta.

Viihtyisää yöpymistä
Yövyimme matkallamme kaksi yötä hotelli Versossa, ja suosittelen lämpimästi tuota yksityisomisteista hotellia vaihtoehdoksi suurien ketjujen hotelleille. Hotellissa on ystävällinen ja joustava henkilökunta, ja laadukas monipuolinen suomalaisista raaka-aineista koottu aamiainen. Ainakin meidän lapsiperhe viihtyi hotellissa erinomaisesti. Myös hotellin ulkoasu miellyttää silmääni. Kävelykadulla sijaitseva hotelli on onnistuttu sisustamaan samanaikaisesti trendikkäästi ja kotoisasti. Hotellin aulassa sisustuksessa on käytetty paljon viherkasveja, joka luo paikkaan miellyttävän tunnelman. Viikonloppuna dj soitti aulassa musiikkia, joten tunnelma oli oikein viihtyisä. Positiivista oli myös se, että musiikki ei ollut liian kovalla, vaan aulassa voi hyvin istua lapsen kanssa. Myös hotellihuone oli kauniisti sisustettu ja viihtyisä.

Olemme aiemmin yöpyneet Jyväskylässä samojen omistajien Yöpuu-hotellissa, joka on myös viihtyisä ja tunnelmallinen. Jatkossa onkin vaikea päättää, kumpaan hotelliin suuntamme yöksi.



Hyvää ruokaa
Söimme Jyväskylässä tällä kertaa kumpanakin iltana pitkän kaavan mukaan. Ensimmäisenä iltana kävimme Hotelli Yöpuun yhteydessä sijaitsevassa Pöllöwaari -ravintolassa. Ruoka oli aivan erinomaista ja tarjoilijoiden asiantuntemus huippuluokkaa. Viinien harrastajasta on mukava kuulla, kun tarjoilija osaa kertoa suoraan, miten kauan tarjoiltu viini on kypsynyt ja miten se on valmistettu. Oli myös erittäin positiivinen yllätys, että tällaisesta fine dining –paikasta löytyi lasten ruokalista. Toisena iltana kävimme syömässä Ravintola Figarossa. Myös tätä ravintolaa voin suositella, vaikka se ei kokemuksena ihan Pöllöwaarin tasolle yltänytkään. Ravintola Figarolla on myös bistro, se täytyy kokeilla seuraavalla kerralla.



Kiinnostava museo
Suuntasimme lauantaina poikani kanssa Alvar Aalto -museoon. Vähän pelkäsin ennalta, että onko tämä kohdevalinta liian äidin kiinnostusten mukainen, ja alkaako ekaluokkalainen protestoida museossa. Mutta tykkäsimme kummatkin paikasta valtavasti. Museo on mukavan kävelymatkan päässä Jyväskylän ydinkeskustasta ja museokäynnin jälkeen oli hausta mennä suoraan yliopiston alueelle katselemaan Aallon suunnittelemia rakennuksia konkreettisesti paikan päälle. Alvar Aallon museo on todellinen designista ja arkkitehtuurista kiinnostuneen huippukohde. Kohtuullisen pieneen museoon oli mahdutettu paljon tietoa Aallon keskeisestä tuotannosta ja havainnolliset pienoismallit kiinnostivat kovasti myös nuorempaa museokävijää. Näyttelyn suunnittelussa oli huomioitu kivasti lapset: monissa rakennusten pienoismalleissa riitti lapselle katsottavaa, ja museo tarjosi myös konkreettisia tekemisen paikkoja, kun yhdellä seinämällä oli mahdollista suunnitella erilaisia asuinalueita eri maastonmuotoihin.


Aallon museossa on myös monipuolinen museokauppa, josta sisustaja löytää helposti kiinnostavia tuotteita kotiinviemisiksi.

Rentoa ostosten tekemistä
Jyväskylän kävelykatu on kätevä kauppojen keskittymä, jossa oli kiva pujahtaa kauppakeskuksesta toiseen ja istua välillä kahvilaan lepuuttamaan jalkojaan. Keskustasta löytyvät lähes kaikki ketjuliikkeet ja mukava määrä kiinnostavia sisustusliikkeitä. Tällä kertaa en valitettavasti päässyt tutustumaan juuri lainkaan noihin kiinnostaviin sisustusliikkeisiin, kun pieni seuralaiseni ilmoitti, että Aaltomuseo riitti hänen osaltaan tuosta aihepiiristä. Hotelli Verso oli kaupungilla pyörimisen kannalta ihan loistava paikka, koska välillä voi mennä omaan huoneeseen lepäilemään.


Lämpöä kylpylästä
Koska sää ei oikein suosinut meitä tällä viikonloppumatkalla, päätimme mennä sunnuntaina Cumuluksen Laajavuoren kylpylään. Kylpylän altaiden ikkunoista voi ihailla hienoja metsämaisemia, jotka näyttivät upeilta sumuisessa ja pimeässäkin säässä. Kylpylässä oli ainakin aamupäivällä myös mukavan rauhallinen tunnelma, joten altaisiin mahtui hyvin, ja poikani nautti eri allasvaihtoehdoista täysin siemauksin. Ainoa asia, josta en tuossa kylpylässä pitänyt, oli pukuhuone, jossa oli todella viileää ja niin ahtaat vaatekopit, että piti käyttää mielikuvitusta, että kaikki tavarat mahtuivat sisään. Huomasin jälkeenpäin, että Jyväskylässä on myös ihan keskustan tuntumassa Alvar Aallon uimahalli. Seuraavalla matkalla taidamme käydä testaamassa sen, koska Laajavuoreen oli kuitenkin jonkin verran autoilua.


Tällä viikonloppumatkalla meiltä jäi vielä testaamatta Jyväskylästä mm. Viherlandia, Pandan tehtaanmyymälä ja kaupungin muut museot. Lisäksi kaupungin kupeessa sijaitsevalle harjulle kiipeäminen jäi huonon sään vuoksi tekemättä. Joten uutta ohjelmaa on tarjolla myös perheemme seuraavalle Jyväskylän matkalle.

t, Rouva Virtanen