lauantai 25. maaliskuuta 2017

Vihreää sisällä ja terassilla - kevät!

Tänään on ollut pilvinen ja vähän kylmä päivä, mutta siitä huolimatta minulla on mielessä kevät. Lumet ovat sulaneet jo lähes kokonaan pihaltamme. Jos huomenna paistaa arinko, tartun haravaan ja tarkoitus on myös leikata vanha omenapuu, ja myös pihallamme kasvavat tuijat tarvitsevat muotoonleikkausta.



Tänään puuhasin terasseillamme. Pyyhin vähän talven pölyjä, mutta vielä en pessyt ikkunoita. Odotan ensin, että talomme ohimenevä katu on pesty hiekasta ja pölystä. Rakasta tätä aikaa vuodesta, kun talvi-istutukset voi heittää menemään ja ensimmäiset vihreät kasvit voi istuttaa ruukkuihin. Etuterassille istutin ruukkunarsisseja, koska ne kestävät myös pientä pakkasta. Lasiten terassin pöydälle laitoin perunanarsissin ja istutin sinne myös ensimmäiset orvokit. Rakastan keväisiä orvokkeja ja aloitan niillä yleensä kesän kukkakauden. Tämä oli kyllä itselle ennätys istuttaa orvokit jo maaliskuussa, yleensä olen laittanut ne kasvamaan huhtikuussa. Mutta ihanaa, että paikallisesta Terrasta löytyi jo orvokkeja.




Aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen, Rouva Virtanen

2 kommenttia:

  1. Oi vitsi! Täälläkin pitäs varmaan alkaa laittaa jo kevättä. Ihanan näköistä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kesä tuntuu olevan vähän lähempänä, kun laittaa kevätkukkia ulos. :)

    VastaaPoista