sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Puhtaalta pöydältä



Nyt loppiaisviikonloppuna Talo Virtasesta lähtivät lähes kaikki joulukoristeet, ainoastaan ikkunoita koristavat valotähdet jätin vielä paikoilleen tuomaan valoa. Perjantaina oli ihana auringonpaiste ja kuvailin vähän kotimme keskitalven tunnelmia. Huomaan, että en ole kovin kärsivällinen valokuvaaja, joten pimeinä talvipäivinä valokuvaaminen ei vain yksinkertaisesti ole minun juttuni. Toki kamen ominaisuuksilla on myös osuutensa asiaan, ehkä jossain vaiheessa panostan vähän valovoimaisempaan kalustoon. Mutta ihanaa, että päivät pitenevät tästä eteenpäin. Kohta valoa on mukavasti tarjolla, ja pääsen kuvailemaan kevään sisustusjuttuja ja jatkamaan talomme remontista kertomista. Remonttiaiheiset bloggaukset ovatkin blogini suosituimpia postauksia.



Tänään ajatukset virittäytyvät kohti tulevaa työviikkoa. Kokonainen työviikko tuleekin eteen todella pitkän tauon jälkeen. Aloitin tällä kertaa loman jo joulukuun puolessa välissä ja vietimme jouluna kaksi viikkoa Kuubassa. Täällä blogin puolella on ollut aika hiljaista, kun tällä kertaa seitsemän tunnin aikaerosta toipuminen oli todella rankkaa. Ehkä tällä pimeällä vuodenajalla oli oma osuutensa asiassa. Tuosta matkasta ajattelin kertoa vähän kokemuksia ja tunnelmia myös täällä blogissa, kun vain saan käytyä läpi kaikki valokuvat. Perheemme matkustelee kohtuullisen usein, joten ehkä jatkossakin kerron aina jotain noilta reissuiltamme, kun vain muistaisin kuvata matkoillamme enemmän blogia ajatellen.

Vaikka viestimme joulun poissa kotoa, laitoin joulukoristeet esille jo hyvissä ajoin ennen joulua, jotta saisimme nauttia vähän myös suomalisesta joulun tunnelmasta. Nyt tuntuukin todella raikkaalta ja puhtaalta, kun joulukoristeet on koottu taikaisin laatikoihin. Sama tarina toistuu meillä vuodesta toiseen: marraskuun lopussa alan suunnitella joulukoristelua ja joulun jälkeen olen enemmän kuin kypsä kiikuttamaan kaikki koristeet takaisin varastoon. 




Vuoden alku merkitsee minulle pohdinnan paikkaa ja uudistumista. Katse kääntyy taaksepäin miettimään, mitkä asiat ovat onnistuneet ja missä voisi parantaa. Toisaalta tämä aika johdattaa myös pohtimaan, mitä tulevalta vuodelta haluaa ja minne pitäisi suunnata. Viime syksy oli perheessämme kiireisen muutosten aika: pikkuvirtanen aloitti koulun ja me aikuiset painoimme todella kiireisinä töissämme. Toivon, että tästä vuodesta tulisi rauhallisempi ja aikaa riittäisi enemmän kodille, perheelle ja kuntoilulle. Tuolle viimeksi mainitullekin olen kovasti asettanut tavoitteita tälle vuodelle. Toivottavasti tämä keskitalvi tarjoaisi tänä vuonna mahdollisuuksia myös talviliikuntaan. Nyt on ainakin loistava luitelusää, joten kohta kiidämme poikani kanssa pitkin jäätä sunnuntain kunniaksi.


Mukavaa tammikuun alkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti