Salkoruusu viihtyi hyvin kesän terassillamme
Tänä kesänä pohdin, että haluaisin terassille jotain yksinkertaista Moco Homen kalusteisiin sopivaa kukkivaa kasvia, joka kestäisi myös paahdetta. Paikallisessa kukkakaupassa minulle ehdotettiin salkoruusua. Aluksi kukka tuntui vähän isoäidin aikaiselta, mutta ostin sen kuitenkin, ja olen ollut ostokseeni erittäin tyytävinen. Ruusu on kukkinut koko kesän ja se on kooltaan sen verran näyttävä, että muuta kukkivaa kukkaa en ole terassille kaivannut. Nyt toivon, että saisin ruusun säilytettyä viinikellarissamme elävänä myös talven yli tulevaan kesään. Olisi kiva nähdä, miten ruusu viihtyy terassillamme vähän aurinkoisempana kesänä.
Timjami kesäisessä loistossaan
Kukkivien kukkien lisäksi olen kasvattanut joka kesä terassillamme erilaisia yrttejä. Tänä kesänä terassilla viihtyi erityisen hyvin timjami ja basilika. Tarkoitukseni oli kasvattaa myös oreganoa, joka on viihtynyt terassilla hyvin aiempina kesinä, mutta yksinertaisesti unohdin hankkia kasvin alkukesästä. On aika jännä testailla, mitkä kasvit viihtyvät terassilla ruukuissa, kun terassin "yrttinurkkaus" on vähän varjossa. Olen yrittänyt kasvattaa terassilla monia erilaisia yrttejä, mutta tulokset ovat olleet surkeita, joten esimerkiksi minttu, ruohosipuli ja persilja kasvavat meillä pihalla kasvimaalla.
Terassin yrttinurkka
Terssiterveisin, Rouva Virtanen
ps. Kevät on ihana aloittaa terassillamme orvokeilla, mitähän uutta tulevaan talveen keksisi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti